Musta on hienoa kun muistaa hyviä kappaleita joita on joskus tullut kuunneltua - tai artisteja. Liian usein tulee kulutettua joku biisi/artisti puhki siten, että sitä jaksaa kuunnella seuraavan kerran vuoden päästä. Nyt kävi taas niin, tuli himo kuunnella taas Poets of the Fall-Carnival of rust:ia..
Mä olen ollu lukioon saakka koulukiusattu millon mistäkin syystä. Usein siksi, että uskalsin ilmasta mielipiteeni. Mun täytyy nostaa hattua siitä, että selvisin (suhteellisen) selväjärkisenä. On ihmeellistä mitä lapset ja nuoret saa aikaan usein ajattelemattomuuttaan. Mä joskus mietin että olisinko mä ikinä lähteny tähän ylipainokierteeseen jos olisin tuntenut riittäväni sellaisena kuin olen. Mua kiusattiin siksi, että olin sitä mitä olin. Ja mä söin - koska se tuntui hyvältä ja sillä jotenkin palkitsin ja hoivasin itseäni. Mä olin aika mestari piilottamaan sen myös mun vanhemmilta. Karkkipussi kulki hienosti repussa koulun jälkeen omaan huoneeseen ja osasin odottaa sitä hetkeä että sen uskaltaa avata ääneti. Samoin kun oman huoneen roskiksen kävin tyhjentämässä, tein sen aina silloin kun pihan roskis oli mahdollisimman tyhjä.
Mun tilanteessa kävi silleen, että jouduin vaihtamaan luokkaa sen kiusaamisen vuoksi koska mä en suostunu menemään enää kouluun. Sain 8-luokalla rehtorilta erikoisluvan olla menemättä niille tietyille tunneille joilla se kiusaaminen levis käsistä. 9-luokalla olinkin sit eri luokalla. Hienoa siirtää se kiusattu pois ja jättää itse ongelma käsittelemättä.
Se on aika ihmeellistä miten se sillon itketti ja suretti, mutta mitä vanhemmaks mä kasvoin sitä enemmän mä aloin huomata sen vaikutukset itessäni. En mä uskonu sillon että kantaisin niitä haavoja näin pitkään. Pitkään haasteiden edessä mä luovutin ja keksin tekosyitä. Mä olen aika mestari keksimään tekosyitä. Nyt mun täytyy löytää keino miten mä voin sen lopettaa. Mä näin maailman niin, että se oli kääntynyt mua vastaan ja useesti mä pidin itteeni siinä uhrin asemassa. Koska musta tuntui pahalta, mä paikkasin sitä pahaa oloa herkuttelemalla. Simppeliä.
Mä kävin ehkä henkisesti kaikkein suurimman remontin kun mä olin 19-ja 20 ikävuoden taitteessa. Multa päättyi sillon parisuhde. Olin exäni tuntenut yli 3 vuotta. Sillon mä kävin mielessäni läpi sitä, miten mä annoin itseni rupsahtaa ja lihoa niin kamalasti sinä aikana. Mä yritin muuttaa sitä suuntaa liikunnalla mutta ei mulla ollut oikeita keinoja. Mä tunsin itseni sillon eron aika niin paskaksi kun vaan voi tuntea. Asuin kaiken lisäks yksin vieraalla paikkakunnalla jonne olin tämän perässä muuttanut. Sillon tuntui että seinät alkaa kaatumaan päälle. Mä olin niin vitun yksin.
Mä sain itteeni sen verran niskasta kiinni, että menin meidän terveydenhoitajalle kertomaan tapahtumista ja sanoin että mä en vaan jaksanut enää. Sieltä mut sitten ohjattiin nuorisopsykologille jonka kanssa kävin keskustelemassa muutamia kertoja. Sain siitä sellasta voimaa, että pystyin jollain tavalla jättämään menneisyyden taakseni ja jatkamaan eteenpäin.
Sen eron jälkeen mä lihoin vielä alle puolessa vuodessa yli 10 kiloa. Vaaka näytti lähemmäs 115 kiloa. Kävin siinä sitten terveystarkastuksessa kun e-pillereitä olin uudelleen hakemassa. Verenpaine näytti 146/98. Olin täyttänyt tuolloin 20. Aloin ensi kertaa oikeasti miettimään mun tulevaisuutta, ja sitä että en mä tahdo viettää sitä niin, että olen ylipainoinen ja sairas.
Mun potkun sain mutsiltani, joka oli mulle jaksanut jankuttaa kyllä kyllästymiseen saakka siitä, että pitäisi laihduttaa. Se potku oli KG-lehden artikkeli näistä onnistumistarinoista. Siinä oli nuori nainen joka oli laihduttanut pussikeitoilla 45 kiloa. Mä alotin seuraavalla viikolla ne liemet.
Liemiä vetelin ensin 6 viikkoa jonka jälkeen pidin taukoa reilun kuukauden. Sen tauon aikana paino ei tippunut, mutta ei myöskään noussut takas. Tauon jälkeen aloitin liemet uudelleen n. 6 viikoksi. Sen kesän aikana (2009) laihdutin lähes 25 kiloa. Sain sen painon pidettyä kunnes tapasin tämän nykyisen mieheni. Aloin "huomaamatta" lihoa takaisin vuoden 2010 aikana. Tänä keväänä vaaka näytti 105 kiloa enkä ollut uskoa sitä! TAAS sama kuvio! Päätin, että nyt saa loppua.
Aloitin liikkumisen uudelleen ja sainkin kesän alkuun mennessä pudotettua sen 10 kiloa. Kesän ajan paino seilaili siinä 93-95 kilon välissä. Oli lomia ja juhlia jne. Tänä syksynä kun muutettiin ajattelin, että nyt aloitan ihan oikeasti ja aktiivisesti sen painon pudottamisen uudelleen. Asetin tavoitteeksi, että ensi kevääseen mennessä painaisin 70 kiloa. Ensin treenasin salilla itsekseni ja sitten päätin, että liityn xtra-ryhmään ihan vaan sen henkisen tuen ja seuraamisen vuoksi. Tuntuu hyvältä, että on joku joka valvoo tätä projektia.
Liemiä en tahtonut aloittaa uudelleen sen aikaisemman kokemuksen vuoksi. Aloitin karppaamaan. Oikeastaan olen todella tyytyväinen päätökseeni, koska nyt joudun oikeasti miettimään mitä syön. Mun on pakko miettiä etukäteen syömisiäni jonka ansiosta olen alkanut tekemään ihan uusia ruokia joista huomaan pitäväni. Uskallan kokeilla uutta - ja silti paino tippuu.
Vielä olisi siihen 70 kiloon matkaa se 12-13 kiloa. Joulu on tässä välissä mutten anna sen lannistaa. Olen ylpeä saavutuksistani ja siitä, että olen pystynyt tähän enkä malta odottaa sitä päivää kun huomaan oikeasti olevani ihannepainossani!
Tsemppiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti